fi / en
IHME

IHME-editio 2009

Kauhuelokuvien sävelet toivottivat hyvää yötä YLE Teemalla


Susan Philipszin uusi teos After Closedown


Taidesäätiö Pro Arten IHME-tuotantojen vuoden 2009 päätti skotlantilaisen kuvanveistäjän Susan Philipszin teos After Closedown. Teoksen ensiesitys oli torstaina 24.syyskuuta kello 0.50 YLE Teemalla. Teos nähtiin kanavalla kahden viikon ajan illan viimeisenä ohjelmana.

Philipszin pääasiallinen ilmaisuväline on hänen oma äänensä, jonka taiteilija yhdistää usein jonkin julkisen tilan arkkitehtuuriin. Äänellä on kyky herättää muistoja ja tehdä kokija tietoiseksi ympäristöstään uudella tavalla. After Closedown oli ensimmäinen kerta, kun Philipszin teoksen ´tila´ oli televisio - ja siten myös ihmisten olohuoneet.

"Haluan, että teoksissani on mukana yllätyksellisyyden elementti. Kun olin lapsi, myöhäisillan tv-ohjelmat päättyivät aina kansallislauluun. Tutkin suomalaisia kehtolauluja ja löysin Tuonela-aiheisia lauluja, joiden avulla joko uhataan tai tyynnytellään lapsi uneen." kertoo Philipsz.

Nukahtamisen ja kuolemisen teemoja yhdistävät laulut ovat tuttuja Philipszille myös elokuvista. IHME-edition lauluiksi valikoituivat kehtolaulut kauhuelokuvista Uhrijuhla (The Wicker Man, ohjaus Robin Hardy, 1972) ja Rosemaryn painajainen (Rosemary´s Baby, ohjaus Roman Polanski, 1968).

IHME-editiossa After Closedown nämä kaksi elokuvasävelmää kuullaan taiteilijan itsensä laulamana. Kuvaruutu on teoksen keston ajan musta. Minimalistinen graafinen ilme on suunnittelutoimisto Kokoro&Moin käsialaa.


Philipszin IHME-editio After Closedown YLE Teema -kanavalla seuraavasti:

torstai 24.9. klo 00.50 / perjantai 25.9. klo 01.15 / lauantai 26.9. klo 01.15
sunnuntai 27.9. klo 00.05 / maanantai 28.9. klo 00.05 / tiistai 29.9. klo 00.00
keskiviikko 30.9. klo 00.35 / torstai 1.10. klo 01.20 / perjantai 2.10. klo 00.40
lauantai 3.10. klo 02.25 / sunnuntai 4.10. klo 00.45 / maanantai 5.10. klo 00.20
tiistai 6.10. klo 01.35 / keskiviikko 7.10. klo 00.20

Lue lisää Susan Philipszistä